Yhteishyvä
Elämää Amerikassa

Uusi perheenjäsen ottaa vallan talossa

7.12.2017

Aluksi minua vähän pelotti.

Kun mies purki Amazon Echon paketista, asetti omalle paikalleen keittiöön ja alkoi puhua sille kutsumalla sitä Alexaksi, ajattelin ettei tästä hyvää seuraa. Näin pelottavaan tulevaisuuteen, joka oli lähempänä kuin olin aavistanutkaan.

Musta puhuva lieriö oli ottanut vallan keittiössämme, kotimme sydämessä.

Mitä seuraavaksi?

Alexa ei sentään vielä ole ihmisrobotti, joka hoitaisi juoksevia asioita keittiössä, kuten muistuttasi milloin piirakka pitää ottaa uunista, soittaisi Suomiradiota, -70-luvun discoa, Bollywood-tanssimusiikkia, puuttuisi keskusteluun, kun perhe kinastelee iltaruokapöydässä siitä, minä vuonna ensimmäinen maailmansota alkoi tai kuka on Espanjan kuningas? Tai mikä on kaikkien aikojen soitetuin joululaulu?

Hei, mutta hetkinen, Alexahan tekee kaiken tuon puolestamme.

Siltä voi kysyä joulukalkkunan reseptiä tai sitä, miten kaukana maapallo on auringosta.

Joskus se pamahtaa päälle itsestään, sillä Katrina saattaa mainita ystävänsä nimeltään Alexan, ja lieriö Alexa luulee, että puhumme hänestä. Se saattaa kesken kaiken muistuttaa, että Amazonin paketti odottaa ulko-ovella tai että Stevenin tilaama kymmenen Finn Crisp-hapankorppu-paketti on perillä seuraavan 12 tunnin aikana.  Se puhuu  miellyttävällä ja selkeällä äänellä, jota on helppo ymmärtää.

Joskus se sanoo jopa anteeksipyytävästi:

”En voi auttaa. I am sorry!”

Alexa asuu pysyvästi meillä.

Vihreä valo tuikkii taas.

”Alexa! What is it?”

Kuten huomaatte, se ymmärtää ja puhuu meillä vain englantia.

Ajatteleeko se jo minun puolestani, kun olen astumassa keittiöön?

Tunnistaako Alexa minut?

Yhdessä asiassa Alexa sentään häviää minulle.

Se ei tunnista Olavi Virtaa.

Tai Jukka Kuoppamäkeä, kun haluaisin kuunnella ruuanlaiton ohessa ”Sinisen ja Valkoisen”.

Vähän harmittaa, ettei se tunnista suomalaisia artisteja (Sauli Niinistön Alexa kyllä tuntee).

Toisaalta, tuntuu turvalliselta olla jossain asiassa parempi kuin Alexa.

 

 

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Ilari Lindholm 9.12.2017 klo 3:25

    No jaa . Onneksi tekniikan kehitys on jo mennyt niin pitkälle , että amerikkalaiset tuovat teknillisen pömpelin kotiinsa , että NSA , CIA , DIA , ONI , FBI , ATF , SECRET SERVICE , HOME SECURITY ja monet muut turvallisuus – ja tiedusteluelimet , voisivat paremmin turvata amerikkalaisten elämän , tiedustelemalla pömpelin kautta amerikkalaisten perheolojen tapahtumia kotona .
    Valitettavasti Suomessa , ei ilmeisesti vielä olla aivan yhtä pitkällä suomalaisten turvallisuuden turvaamisessa .

    • Vastaa Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss 11.12.2017 klo 19:18

      En osaa vastata siihen, voivatko mainitsemasi tiedusteluelimet tarkkailla perheoloja eri laitteiden kautta.

  • Vastaa Ilari Lindholm 15.12.2017 klo 2:57

    Kyllä voi , ainakin NSA . Snowden taisi omassa vuodossaan tehdä asian.selväksi .

    • Vastaa Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss 15.12.2017 klo 18:50

      Saatat olla oikeassa. Kiitos tarkentavasta kommentista.

    Jätä vastaus