Yhteishyvä
Elämää Amerikassa

Tyyni ja Katri New Yorkista, Hyvää Päivää!

14.7.2017

Haluan kertoa teille Tyynin ja Katrin tarinan. Heitä ei enää ole, mutta heidän elämäntarinansa  on tallella lehtileikkeissä ja kirjoissa.

Tapasin Tyynin henkilökohtaisesti ja haastattelin häntä 1990-luvun alussa New Yorkissa.

Näin hän kertoi.

Tyyni oli kaksikymmentävuotias vuonna 1921, kun hän päätti lähteä Amerikkaan. Häntä veti puoleensa Amerikan imu, joka oli houkutellut suomalaisia valtameren taa jo ensimmäisen siirtolaisaallon vuosina 1800-luvun lopussa. Nyt oli menossa toinen imu. Tyyni loikkasi Kanadan Montrealista Yhdysvaltain puolelle, sillä maahantulijoiden suomalaiskiintiö oli supistettu noin 500:n tulijaan vuodessa. Hän pääsi kuin pääsikin kahden muun suomalaisnaisen kanssa New Yorkiin: ”Me mentiin ensin Brooklynin Finntowniin, missä ihmeteltiin, että mitenkä pääsisi Sheepsheadbayhin, kun siellä asui yksi Kopsa. Me kyseltiin yhdeltä kuorma-autokuskilta, ja se sanoi että come on, come on, I’ll take you. Ja niin mentiin kapsäkkeinemme sen trukkiin (kuorma-autoon) ja päästiin sinne Kopsalle, mistä sitten etsittiin itsellemme piikapaikat.”

Suomalaisilta pikkupaikkakunnilta New Yorkiin muuttaneet siirtolaiset olivat täysin ummikkoja: harva puhui muutamaa sanaa enempää englantia. Tyynikin muisteli alun olleen hankalaa. Mistä hän tiesi, mitä rouva halusi? ”Suomalaisen keittokirjan avulla sain kuitenkin lounaan ja päivällisen pöytään.”

Tyyni oli vain yksi tuhansista suomalaisnaisista, jotka saivat piikapaikan varakkaista newyorkilaisperheistä. Suomalaiset olivat haluttua työvoimaa. Piika-sanaa ei tässä yhteydessä käytetty mitenkään vähättelevässä merkityksessä, vaan päinvastoin. Suomalaisnaisilla oli monia etuja. He olivat nopeita oppimaan. Tyynikin teki töitä kynä ja paperi esiliinan taskussa. Hän kirjoitti ylös päivän aikana oppimiaan englanninsanoja. Suomalaisia pidettiin myös rehellisinä. ”He eivät varastaneet, he pesivät pyykin puhtaaksi ja osasivat valmistaa ja tarjota ruoan oikein.”

Tyyni asui suomalaisten Harlemissa, jonne kasvoi 1920- ja -30-lukujen aikana lähes yhdeksäntuhannen suomalaisen yhteisö. Siellä asuivat myös suomalaiset seilorit eli merimiehet, joista oli tullut kysyttyjä puuseppiä ja rakennusmiehiä eli karpentereita miljoonakaupungin pilvenpiirtäjä-, silta- ja tietyömaille. Muutaman korttelin matkalle oli kasvanut suomalaisyhteisö, jossa kaikki palvelut ravintoloista, ruokakaupoista pukuompelimoihin saattoi saada suomalaissiirtolaiselta puhtaalla suomen kiellellä.

Näin kertoi Katri Esko Tommolan kirjassa Uuden Maan Rakentajat.

Hän oli muuttanut Harlemiin jo vuonna 1919.

”Asunnot olivat pieniä ja vaatimattomia, mutta kaukana slummeista, joita oli mustien puolella joka paikassa. Suomalaisten harlemilaisten tulotaso oli aika alhainen, mutta jollakin tavoin suomalaisen silti tunti arvonsa, kunnioitti itseään ja kunnioitti kotiaan.” Kertoman mukaan suomalaiset olivat myös sopuisia ja auttoivat toisiaan uudessa maassa. Pikku hiljaa kähinää suomalaisten välille syntyi lähinnä poliittisista erimielisyyksistä. Aatteen palo oli syvää, ja suomalaisilla kommunisteilla ja sosialisteilla oli omat seurojentalot eli suomalaishaalit, jonne huolittiin vain samaa aatetta kannattavat jäsenet.

Harlemin syntyaikaan suomalaiset alkoivat rakentaa myös Brooklynin Sunset Parkin alueelle omaa asuinyhteisöä. Syntyi Brooklynin Finntown. Brooklynissakin  asui vilkkaimpaan aikaan lähes yhdeksäntuhatta suomalaissiirtolaista.

Suomalaisiirtolaiset elivät kulta-aikaa miljoonakaupungssa, heidän määränsä oli huipussaan ja heidän työnsä kädenjälki näkyi kaupunkikuvassa. Suomalaisen puusepän ja rakennusmiehen ammattitaito oli nimittain noussut arvoon arvaamattomaan, kun suomalaiset pystyttivät maan ensimmäiset osuuskuntatalot Brooklyniin. Niitä nousi parhaimmillaan toista kymmentä eri puolille Finntownia. Ne olivat nelikerroksisia ja niille annettiin suomalaiset nimet, kuten Alku, Alku Toinen ja Hikipisara. Taloissa asuu tänäkin päivänä kourallinen suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä.

 

 

New Yorkin suomalaissiirtolaisyhteisö alkoi kutistua 1960-luvulle tultaessa, kun ensimmäinen siirtolaispolvi  ikääntyi. Monet muuttivat Floridaan eläkepäiviksi.

Entä Tyyni? Mitä hänellä tapahtui New Yorkin kasvun vuosikymmeninä? Tapasin hänet Little Finland eli Pikku Suomi ravintolassa 88. kadun ja Toisen Avenuen kulmassa. Tyyni oli juuri täyttänyt 90-vuotta ja piti edelleen ravintolaa. Vuosikymmenien  aikana hän oli pitänyt neljää ravintolaa ja yhtä yökerhoa. Hän oli mennyt naimisiin, saanut yhden pojan, joka muutti Floridaan. Presidentti Kekkonen vieraili Little Finlandissa vuonna 1970. Vierailusta oli muisto ravintolan takahuoneessa, jossa Tyyni asui. Se oli valokuva hänestä ja Kekkosesta vierailun yhteydessä. Hän näytti minulle myös vuonna 1986 hänelle myönnettyä The Ellis Island’s Medal of Honor-siirtolaisuuusmitalia.

Tyynin mukaan hänellä oli ollut oikein hyvä elämä.

Lähteet: Esko Tommola, Uuden Maan Rakentajat (Otava, 1988). Kuvat: Siirtolaisuusinstituutin arkisto.

Aiheeseen liittyvät

4 kommenttia

  • Vastaa Teemu Luukka 19.7.2017 klo 22:54

    Moi. Sattuiko sinulla olemaan tuota haastattelua jäljellä? Teen Tyynistä elämäkertaa ja kaikki materiaali on tervetullutta. Työskentelin aikoinani Littke Finlandissa 86. Kadulla ja New Yorkin Uutisissa.

    • Vastaa Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss 21.7.2017 klo 20:19

      Hei! En nyt tarkalleen ottaen tiedä mitä tarkoitat? Voitko selventää? t. Kirsi-Marja

  • Vastaa Hannu Vieola lääkäri Iisalmi 25.7.2017 klo 11:35

    Savon Sanomissa mielenkiintoinen artikkelisi eilen.
    Suomalaispiiat kysyttyjä…
    Muistelen että everstinAito Keravuori vaimoni isän serkku jonka tapasinkin aikoinaan, kertoi että kun lähtivät Ruotsin kautta pakoon sodan jälkeen asekätkentä asian takia saivat ensi asunnon Rockefellerin kotiapulaisen luota???
    Onkomtietoa esim Tommolan kirjassa, kuvia??
    Voit vastata tässä tai sähköpostiini.

  • Vastaa Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss 25.7.2017 klo 21:32

    Hei!
    Juttuja varten olen käyttänyt lähteenä Siirtolaisuusinstituutin arkistoa, josta Esko Tommolan kirjakin löytyy. Kirja ilmestyi vuonna 1988, eikä siitä tietääkseni ole otettu uusintapainoksia. Kirjassa on myös paljon kuvitusta. Lisäksi Siirtolaisuusinsituutissa on tallennettuja suomalaisiirtolaisten haastatteluja, jotka on arkistoitu henkilönimen mukaan. Onnea matkaan. t. Kirsi-Marja

  • Jätä vastaus