Yhteishyvä
Elämää Amerikassa

Sunnuntai shoppailijan arkea – paistinpannu unohtui

24.2.2016

Sovituskopin lattialla pyörii pölypalloja. Äh, ja kengätkin pitää ottaa jaloista, jos haluan vetäistä nämä esipestyt ja valmiiksi ratkotut farkut jalkaani. Seison yhdellä jalalla toisen nilkkurin päällä ja vedän nuorisofarkkuja jalkaan. Katson farkkuvalmistajan hintalappua ja päässäni raksuttaa kuin olisin voittanut lotossa. Normaaliputiikissa housujen hinta on 88 dollaria, Rossissa vain 27. Astun kopista ulos ja pyörähdän käytävällä olevan ison peilin edessä.

FullSizeRender (48)

Viereisessä sovituskopissa pulppuaa espanjan kieli. Ovi avautuu ja kaksi lyhyttä tummatukkaista naista tulee sieltä ulos. Heillä tuntuu olevan hauskaa. Äh, en minä näitä farkkuja tarvitse. Mutta kun ne on niin edulliset, sanoo joku pään sisällä. Mitä muuta saan 27 dollarilla? Päivän ruuat?

Ainahan nämä voi palauttaa liikkeeseen, vastaan päänsisäiselle äänelle, joka jatkaa dialogia kanssani kävellessäni ulos sovitushuoneesta farkut käsivarrella. Ehkä ne jalassa näytän jopa muutaman vuoden nuoremmalta ajattelen huvittuneena. Kassalle päin tullessani pysähdyn tietysti kenkäosastolle. Mitä? Käteeni osuu Calvin Kleinin sandaalit vain 36:lla dollarilla! Ja naps, työntäessäni jalkaterän oikeaan nilkkuriin tiedän jo, että kengät tekevät teinifarkuista aikuisemman asustekokonaisuuden. Kengät ja farkut kädessä suuntaan kassalle. Minulla on kohottunut olo ja olen jo kokonaan unohtanut sen, miksi tulin kauppaan alunperin.

Tulin ostamaan uutta paistinpannua.

Jos ihmisen ostoskäyttäytymistä seuraileva tutkija olisi ollut kärpäsenä Ross Dress for Less-liikkeen katossa, olisin ollut hänen mallioppilaansa. Tutkimusten mukaan yli puolet ihmisistä muodostaa tunnesiteen tavaraan jo pelkästääm valitsemalla sen muiden tavaroiden joukosta. Jos sitä erehtyy pitämään hyppysissä vähän kauemmin, niin kuin minä farkkuja, syntyy omistamisentarve, joka johtaa myönteisen ostospäätöksen syntymiseen.

FullSizeRender (49)

Ja aivoissa alkaa tapahtua: mielihyvähormonia dopamiimia vapautuu, stressi ja ahdistus vähenevät. Tutkijoiden mukaan tässä tilassa tulin ostaneeksi myös ne nilkkurit, koska ensin olin antautunut farkuille. Kun olin päätynyt jo farkkuihin, kenkien suhteen päätöksen tekeminen oli helppoa. Automaattinen hermostoni oli valmiiksi kiihottuneessa tilassa.

Järjen ääntä on silloin vaikea kuulla, sanovat tutkijat.

Kotona tilanne usein muuttuu ja ostospäätöksiä seuraa katumus. Niin minullakin. Farkut eivät näytäkään niin hyvältä päällä kuin kaupassa. Ja vaikka olisi varaakin ostoksiin, voi ihmistä kotona vaivata syyllisyydentunne, katumus ja jopa häpeä, väittävät tutkijat. Moni ei pidä tuhlaamisesta.  Ja krapula saattaa vain pahentua, kun luottokorttilasku napsahtaa perään.

Puolustuksekseni sanon, että minua kiihottaa ostotilanteessa eniten Rossin hinnat. Jos jotakin tarvitsen, joka tutkijoiden mukaan on eri asia kuin haluaminen, menen aina ensimmäiseksi Rossiin. Tästä pikkutavaratalosta saa laatutavaraa kolmanneksella tai puolella hinnalla  siitä, mitä ne maksavat tavallisessa kaupassa tai tavaratalossa. Järjen ääneni kerta kaikkiaan katoaa, kun 70 dollarin kengät maksavatkin vain 36.

Palataan siihen, mistä kaikki alkoi eli Rossin sovituskoppiin. Kuluttamiseen perehtyneet psykologit kehottavat istahtamaan sovituskopin penkille ja miettimään, miksi tulin alunperin kauppaan. Tai painamaan jarrua hiirikädelle, jos se tylsyyden tai ajantappamisen vuoksi eksyy liian usein nettiin ostoksille. Minä olisin voinut kysyä viisaalta itseltäni, mitä farkut oikein edustavat? Nuorekkuutta? Entä se toinen pari kenkiä, jonka päädyin ostamaan ensimmäisen parin lisäksi? Haluaminen ja tarvitseminen ovat kaksi eri asiaa, sanoi jo äitinikin. Minua ajoi tällä kertaa halu, ei tarve, ja siksi se paistinpannu jäi ostamatta.

FullSizeRender (50)

 

Aiheeseen liittyvät

2 kommenttia

  • Vastaa johanna kangas 8.7.2017 klo 23:24

    Voi kun oli tuttua tekstiä toi,että ihan nauratti! Kun ystäviemme kanssa shoppailemme Floridassa se on Näky.Cadillacilla ajelemme harva se päivä Rossiin,Targetiin ym liikkeisiin,mutta Ross on suosituin.Monta tuntia shoppailemme ja aina,aina on takaluukku täynnä pusseja ja pussukoita.Rossissa vain menee sekasin niistä hinnoista!Viimeksi löysin aivan ihania ja oman tyylisiä farkkuja,joita ostin kuudet,enkä kyllä ole katunut,taisivat maksaa jotain about 15dollaria.Toinen toistaan ihanampia hameita n. 20 dollarilla,sisustustavaroita ym,ym ja oliko se tiistai kun oli aina se ’senior discount’-päivä.
    Pakko kertoa myös yksi hauska eroavaisuus amerikkalaisissa verrattuna suomalaisiin.Olin Rossissa ja yhtäkkiä huomasin aivan tyrmäävän kauniin ja kauniisti pukeutuneen naisen,jota oli ihan pakko välillä ihaillen katsoa ja ihailla,kaikki oli niin viimosen päälle tällä ladyllä.Tein ostokseni ja istahdin ulko-ovien luona oleviin tuoleihin odottaan ystäviäni.Tämä samainen tyylikäs lady kävelee siitä ohitseni ulos,mutta pysähtyykin yhtäkkiä eteeni ja sanoo hymyillen jotain positiivista ulkonäöstäni.Minä olen ihan,että TÄH! ei koskaan Suomessa!Never!
    Muutenkin se kohteliaisuus esim. kaupoissa on niin miellyttävää.Jos seisot peilin edessä ja joku menee siitä välistä,pyydetään anteeksi,ei ohiteta toista töykeästi.Kerran eräs kassa joka tavan mukaan kysyi ’How are you’ ja vastasin *Good’,jatkoi kysymistään,voitko todella hyvin? Oi,oi tulipa taas ikävä Floridaan!Kumpa sinne vielä joskus muuttaa voisin.

    Kiitos Kirsi-Marja näistä blogeista!

  • Vastaa johanna kangas 30.7.2017 klo 10:17

    Voi että mä kirjotan näköjään samoja asioita moneen kertaan…. hahahahahhaa.

  • Jätä vastaus