Yhteishyvä
Elämää Amerikassa

Koska mieli palaa lomalta?

29.6.2017

Ei ole helppoa palata lomalta takaisin tietokoneen ääreen. Mielikuvat, tuntemukset ja tapahtumat ovat vielä tuoreina mielessä. Ja niistä haluaa pitää kiinni mahdollisimman pitkään.

 

Vietimme vajaan viikon Meksikon Baja California-niemimaan eteläkärjessä. Cabo San Lucasiin  lentää Los Angelesista vajaassa kahdessa tunnissa ja Phoenixsistakin kolmessa. Niemimaa on pitkä suikale Tyynen valtameren ja Cortezin lahden välissä. Kaksi eri merta kohtasi melkein ikkunamme alla. (Yllä olevassa kuvassa olevan niemennyppylän takana.)

 

Eräänä päivänä tapasimme kahvilassa kalifornialaisen Lisan, joka on asunut Cabo San Lucasissa vuosia. Nykyisin hän pitää täällä ravintolaa ex-miehensä kanssa.

Ensimmäisen matkansa hän teki tänne kolmekymmentä vuotta sitten.

”Ajoimme vanhalla volkkarilla San Diegosta Caboon. Se kesti noin 20 tuntia. Oh boy!”

Lisa näyttää siltä, että hän on elänyt.  Saatamme olla saman ikäisiä, mutta hänellä on on taatusti enemmän ryppyjä kuin minulla. Ääni on karhea ja silmissä on välillä kuollut katse. Silti hän nauraa usein ja paljon.

Kysyn häneltä neuvoa. Vanhin tyttäremme Sara haluaa kuuluun Squid Roe-yökerhoon. Kävelimme paikan ohi eräänä iltana. Kerron Lisalle nähneeni nuorten naisten ja tyttöjen tanssineen pitkällä pöydällä.

”Tanssitko sinäkin pöydillä?” kysyn Lisalta.

Lisa alkaa nauraa sydämensä kyllyydestä.

”Totta kai! Ja kävin siellä usein.”

Kysyn Lisalta, voiko kaksikymppistä tyttöä päästää yökerhoon kello yksitoista illalla? Hotelliin hän palaisi vasta kolmen aikaan aamuyöstä.

Lisa vakuuttaa, että paikka on turvallinen. Kerron hänelle, että näimme sotilaiden näköisiä poliiseja jeepin avolavalla aseet olkapäillä partioimassa katuja keskellä kirkasta päivää. Näky oli kuin sotatantereelta. Se vähän hätkähdytti.

”He vartioivat katuja saadakseen kiinni huumekauppiaita tai estääkseen meksikolaisten välisen tappelun. Paikalliset eivät tee mitään pahaa turisteille. Turismihan on heidän pääelinkeinonsa. Jos ei olisi turismia, ei olisi Caboakaan”, Lisa vakuutti.

Sitten Lisa kääntyi puoleeni. Hän ei selvästikään halunnut Stevenin ja tyttöjeni kuulevan, mitä hän sanoisi seuraavaksi.

”Jos joku paikallinen tekisi turistille jotain pahaa, häneltä katkaistaisiin kaula.”

Huh.

Saimme tietää, että on vaarallisempaa uida Tyynen valtameren puolella olevilla rannoilla, kuin liikkua Cabo San Lucasin pääkaduilla yöaikaan.

”Tänä vuonna meri on vienyt yksitoista ihmistä.”

Lisan tapaamisesta kului kaksi päivää. Sara sai luvan mennä yökerhoon kahden arizonalaisnuoren kanssa.

Viimeisenä iltana minäkin halusin tanssimaan.

Tanssin pöydillä, niin kuin Lisakin oli tehnyt. Join pullon suusta paikallista Pasifico olutta. Taisin olla rajumpi kuin tyttäreni.

Kävelimme aamuyöstä takaisin hotellille.

Aamulla istuin taas aamiaishuoneen vaaleansinisellä tuolilla ja tilasin ystävälliseltä tarjoilijattarelta chilaquilesia aamiaiseksi. Hän oli nuori, ehkä noin Saran ikäinen. Hän osasi kysyä englanniksi  vain halusinko lisää kahvia ja haluanko kananmunat munakokkelina.

Enempää emme pystyneet juttelemaan.

 

 

Aiheeseen liittyvät

Ei kommentteja

Jätä vastaus