Yhteishyvä
Monthly Archives

huhtikuu 2017

Elämää Amerikassa

Käärme paratiisissa

28.4.2017

Auton etuvalot halkovat pikimustaa kotikatua. Valonkajo osuu maahan litistyneeseen kalkkarokäärmeeseen. Käärmeestä ei ole jäljellä kuin mutkalla oleva liitsaantunut vartalo, joka näyttää ihan polkupyörän tyhjältä sisäkumilta.

Muutaman päivän sisällä olen nähnyt niitä kaksi. Eilen naapurini laittoi facebookiin kuvan elävästä käärmeestä ja kehotuksen olla varuillaan. Käärme paholainen oli maannut läheisellä Lost Dog Trail-patikkapolulla naapurin ollessa patikoimassa meidän vuorilla.

Jos joku sanoo asuvansa tai lomailevansa paratiisissa, en usko häntä. En usko, että paratiisia on olemassa missään muodossa täällä maan päällä. Aina on jotakin, joka muistuttaa meitä siitä, ettei täydellisyyttä ole. Joko se on kuollettava eläin, tai ikävä ihminen, tai pisteliäs kasvi. Kuten pihakivikolla kasvava kaktus.

Vai onko joku löytänyt paratiisin sen tarkemmin määrittelemättä, mitä paratiisi itse kullekin tarkoittaa?

Haluaisin kuulla siitä.

Minulla on monimutkainen suhde käärmeisiin. En pidä niistä. Jos ne tulevat uneen, säikähdän. Jotain kamalaa on varmasti tapahtumassa. Eräänä yönä olin huoneessa, joka oli täynnä pulskeita luikertelevia käärmeitä. Heräsin kauhu-unesta sydämen ollessa tulossa rinnasta ulos.

Heti tutkimaan unikirjaa senkin uhalla, että käärmeet tietävät jotain tosi pahaa. Tulkinta yllätti. Unikirjat lupailivat vaikka mitä: Carl Jungin unitulkinnan mukaan olin käymässä läpi suurta muutosvaihetta elämässäni. Niin kuin käärme, olin luomassa uutta nahkaa. Selitys kelpasi. Uni ei ole jättänyt minua rauhaan, muistan ne käärmeet huoneessa ja unen pakokauhuisen tunnelman. Ei ole montaakaan unta, jonka muistaisin yhtä hyvin. Tältä istumalta ei tule mieleen kuin yksi tai kaksi käärmeunen lisäksi.

Jotta ymmärtäisin edes hiukan käärmeistä pitäviä ihmisiä kilautin paikallisen herpetologisen seuran puheenjohtajalle. Hänen nimensä Ross Johnson. Hänkin asuu Scottsdalessa ja pitää kovasti kaikenlaisista matelijoista ja käärmeistä.

Aluksi hän kertoo, että menossa on poikkeuksellisen vilkas käärme kevät.

”Scottsdalen palolaitokselle on tullut yli neljäsataa hätäsoittoa kuntalaisilta. Yleensä niitä tulee noin kaksisataa toukokuuhun mennessä.”

Arvaatte, ettei Ross helpottanut oloani. Minua rauhoitti kuitenkin tieto siitä, että jos kotipihallani on käärme, en saa missään nimessä alkaa hakata sitä lapiolla kuoliaaksi tai koettaa pyydystää sitä verkkoon.

”Se on palolaitoksen tehtävä. Emme halua, että kuntalaiset vaarantavat henkensä.”

Ah, kiitos palomiehille! Verorahat menevät kerrankin ihan oikeaan paikkaan. Tästä olimme yhtä mieltä. Mutta siihen yhteisymmärryksemme sitten loppuikin. Pettymyksekseni Ross ei ollut minun puolellani. Hän ei ymmärtänyt käärmepelkoani, sillä hänen mukaansa ihmiset olivat tunkeutuneet vapaaehtoisesti käärmeen elintiloille, rakentaneet siihen kotinsa ja asettuneet taloksi.

”Mikä ennen oli käärmeen elinaluetta, on nyt sinun takapihasi.”

Ross kertoi, että kaksi viimeistä talvea on ollut poikkeuksellisen märkiä, mikä on kasvattanut rotta- ja hiirikannan huippuunsa.

Sekin vielä, ajattelin.

”Käärmeillä on runsaasti ravintoa, mikä tarkoittaa sitä, että ne säilyvät paremmin hengissä ja lisääntyvät tavallista voimakkaammin.”

Lopuksi kysyin Rossilta selitystä siihen, miksi niin monet ihmiset vihaavat käärmeitä?

Ross sanoi, ettei hän ymmärrä sitä ollenkaan. ”Onhan olemassa muitakin ihmishengelle vaarallisia eläimiä.”

Hänen mielestään käärmeet ja muut matelijat ovat erittäin kauniita eläimiä.

 

 

Elämää Amerikassa

No, kysy!

    ”Soita hänelle ja kysy”, mies tokaisi tänä aamuna hermostuneena kun jahkailin ja jahkailin lääkärille soittamista. Ovi pamahti hänen takanaan kiinni (tämä on kuvaannollinen ilmaisu, itse asiassa hän lähti autolla ja autotallin ovi painui hiljakseen kirskuen paikoilleen). No, joka tapauksessa, mies antoi minulle idean blogikirjoitukseen.  Hänen lähdettyään aloin tosissani…

18.4.2017
Elämää Amerikassa

Niin monta pöytää johon istua

Tänä pääsiäisenä ajattelen mummiani. Vesi tippui räystäältä, kun talven lumi antoi viimein periksi tulollaan olevalle keväälle. Sitä riemua serkkujen kanssa, kun värjäsimme vesiväreillä munia tuvanpöydän ääressä. Hiljaisuutta. Radiossa Matteus-passio. Mummi nukahti keinutuoliin. Jostain syystä en muista, mitä ruokaa pitkän tuvanpöydän ääressä syötiin. Mämmiä ainakin, joka lillui maidon seassa lautasella. Muistan maistelleeni…

15.4.2017
Elämää Amerikassa

Koira, ystäväni

”Mitä me teemme tuon puun kanssa?” mies kysyi tällä viikolla tuulen kopisuttaessa sen oksia makuuhuoneen ikkunaan kuin joku olisi halunnut tulla sisälle. Aihe oli arka. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään. Niin. Se oli puu, joka kovalla tuulella antoi myrskyn katkoa oksiaan. Tai kopsuttaa niitä ikkunaa vasten,…

6.4.2017