Yhteishyvä
Monthly Archives

helmikuu 2017

Elämää Amerikassa

Tarinankertojalla on valtaa

28.2.2017

Meissä ei voi olla mitään samaa, Miamin Liberty Cityn-slummissa kasvaneessa afroamerikkalaisessa pojassa ja Itä-Helsingissä eläneessä valkoihoisessa tytössä. ”Taas näitä kivuliaita kasvutarinoita”, sanoin miehelle, kun hän vaati, että menemme katsomaan Moonlight-elokuvan. Olin nähnyt elokuvan trailerin aiemmin ja tiesin jotain jo elokuvasta. Sen päähenkilö on musta poika, Chiron, jota hakataan ja kiusataan koulussa. Roolit äidin kanssa ovat kääntyneet ylösalaisin, sillä äiti on narkkari, josta pojan pitää pitää huolta. Isää ei näy mailla eikä halmeilla. Lisäksi Chiron on homo.

Ei kovin ylentävää.

Ja tässä kaaoksessa Chiron etsii identiteettiään ja paikkaansa elämässä.

Menin, mutta vastahakoisesti.

Onneksi menin. Minua muistutettiin taas siitä, miten loistava tarinankertoja toimii. Elokuvan käsikirjoittaja Tarell Alvin McCraney on katsonut omaa elämäänsä ja päättänyt, että mitä tarkemmin hän kuvaa kasvuympäristöään, lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, niihin liittyviä tunteita ja ihmisiä, eli mitä aidompi ja totuudenmukaisempi tarina kuvaus on yksityiskohdissaan, sitä varmemmin jokin herää eloon vastaanottajassa. Elokuvan teemat ovat ikuisia, tuttuja kirjallisuudesta ja esittävästä taiteesta, mutta niistä kasvaa totuuden myötä itseään suurempia.

Liberty City on kuvattu viimeistä ruohikkoista autiotonttia, kuoppaista tietä ja uhkaavien koulukavereiden naamanilmeitä myöten. Nuori Chiron istuu kotinsa kalseassa kylpyhuoneessa hartiat lysyssä. Seinissä näkyy homeviivoja, saippuatelineessä on vain yksi saippua.

Chiron kantaa montaa salaisuutta. Se näkyy hänen olemuksessaan, tavassa, jolla hän liikkuu, suhtautuu toisiin ihmisiin. Hänen mykkyytensä kertoo enemmän kuin mikään puhe.

”Meissä kaikissa on samaa epävarmuutta kuin Chironissa,” sanoo elokuvan ohjaaja Barry Jenkins. ”Minähän tunnistan tuon tyypin.”

Ja totta tosiaan, niin kävi minulle ja lukuisille muille katsojille.

 Moonlightin tarinan tarkkuus ja autenttisuus onnistuu ylittämään ajan ja paikan katsojan päässä. Liberty City ei olekaan niin kaukana Itä-Helsingistä, kuin olin kuvitellut.

 

P.S Kuten moni jo tietänee, elokuva voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon sunnuntaina. Käsikirjoittaja McCraney kirjoitti tarinan omakohtaisiin kokemuksiin perustavaksi näytelmäksi kymmenen vuotta sitten. Ohjaaja Barry Jenkins ja käsikirjoittaja McCraney kasvoivat ja kävivät samaa koulua Liberty Cityssä, vaikka eivät  tunteneet toisiaan. McCraney on opiskellut arvostetussa Yalen yliopiston draamakoulussa (Yale School of Drama).

 

 

.

 

 

Elämää Amerikassa

Ennen ei ollut kuin faksi ja lankapuhelin

Teillä on varmasti sukulaistyttö tai -poika, joka on elänyt kotimaan rajojen ulkopuolella joko harjoittelussa, opiskelemassa, työkomennuksella tai vain seikkailunhalusta. Not a big deal! Hän voi elää niin suomalaisena kuin haluaa, omaksua tai olla omaksumatta uuden maan tapoja ja arvoja. Hänellä on paljon identiteettikanavia, joilla pitää yhteyttä suomalaisuuteen. Hän voi elää kahden eri kulttuurin todellisuudessa.…

25.2.2017
Elämää Amerikassa

Tuoko raha onnea?

Onko suomalainen lottovoittaja onnellisempi voitettuaan jättipotin? Tuoko raha siis onnea? Pyyhkäiseekö raha pöydältä kaikki onnettomat fiilikset ja korvaa ne onnentunteella? Ensin kai pitäisi määritellä, mitä onni tai onnellisuus on? Kysymys on ikuinen, kuinkas muuten.  Jo Antiikissa filosofit esittivät monenlaisia tulkintoja ja pohdiskeluja onnesta. Tuleeko se…

14.2.2017
Elämää Amerikassa

Usko, toivo, rakkaus – näitä tarvitaan nyt Amerikassa

Miten käy hyvän ystäväni Marjan aviomiehen? Hänellä on pakistanilainen nimi, mutta hän on Yhdysvaltain kansalainen. Hän on yli puolet vuodesta työssä isossa arabimaassa. Kun hän palaa kotiin vaimonsa ja tyttärensä luo Yhdysvaltoihin, erotteleeko passintarkastaja hänet ulkonäön (pakistanilainen), uskonnon (muslimi), nimen (pakistanilainen) vai kotimaan perusteella? Mihin ihmiskategoriaan hän kuuluu, tämä hyväsydäminen…

11.2.2017