Yhteishyvä
Monthly Archives

marraskuu 2016

Elämää Amerikassa

Amerikkalaiseen pikkujouluun mennään rumassa jouluvillapaidassa

29.11.2016

Amerikkalainen haluaa kuulua ryhmään. Sen yhtenäisyyttä korostetaan pukeutumalla samalla tavalla tai puuhaamalla ja leikkimällä yhdessä. Aiemmin syksyllä lukion tanssiryhmän äidit päättivät hankkia Pom Mom-paidat. Hopeisin paljetein kirjailtuna. Koulun urheilu-otteluissa kannustamme pelaajia ja tanssijoita paidat päällä. Tietysti. Olen osa ryhmää, jonka paitaa kannan ylpeänä. Olen Pom Mom.

Sama ilmiö toistuu pikkujouluaikaan. Pikkujoulusesonkina alkaa tippua kutsuja mauton jouluvillapaita eli Ugly Christmas Sweater-juhliin. Juhlia pitävät yksityiset henkilöt ja työpaikat. ”Voinko tulla, vaikkei minulla olekaan rumaa joulupaitaa?” kysyn juhlan emännältä muka kevyesti vaikka minua vaivaa, etten omista yhtään mautonta jouluvillapaitaa. ”Totta kai. Mutta niitä saa Pelastusarmeijan- ja käytettyjen tavaroiden kaupoista.” Astuessani juhlataloon tunnen itseni alastomaksi, oikeastaan ilonpilaajaksi värikkäiden vieraiden joukossa, joista osa säihkyy kuin amerikkalainen joulukuusi.

Villapaitajuhlissa tunnelma nousee kattoon heti. Siihen ei tarvita alkoholia, niin kuin Suomessa. Ruma villapaita kaataa kaikki raja-aidat ihmisten väliltä. Joka kerta kun sisään astuu vieras joulupaidassaan, hänen paitaansa kommentoidaan ja sille nauretaan. Viesti on selvä: mitä mauttomampi, sitä parempi. Hillityn vihreä villapusero, jossa on poron kuva, näyttää melkein tyylikkäältä tässä ympäristössä. Pääsen mukaan tunnelmaan, sillä  päähäni pannaan panta, jossa on pieni kultareunainen tonttulakki. Se ei kilise, eikä vilku, mutta kohottaa tunnelmaa siinä missä täky villapaitakin. Olen osa juhlakansaa, nyt juhlitaan.

Kun olen selvinnyt  villapaitajuhlista, tulee kutsu Cookie-Exchange-juhliin. Näitä naisten välisiä pikkujouluja pidetään kotona. Kutsu on tarkka. ”Jokainen tuokoon kolme tusinaa joko kaupasta ostettuja tai itse leipomia pipareja. Lisäksi tulee tuoda puoli tusinaa pipareita maistiaisiksi.” Piparit ja pikkuleivät asetellaan kauniisti vadeille ja tarjottimille jo kotona, sillä parhaista pipareista käydään maistiaisten jälkeen pieni kilpailu: äänestämällä valitaan illan paras pipari ja voittaja saa palkinnon! ”Tuo myös ylimääräinen muovirasia mukanasi, johon keräät kotiinviemisiä!” Jaahas, tykkään leipoa, mutta piparit ja pikkuleivät eivät ole sitä ominta, ajattelen. Kutsussa annetaan onneksi vinkkejä siitä, mihin suuntaan pikkuleipäluovuuttaan voi kehittää. Kategorioita on neljä: moderni pipari (yksinkertainen malli, jossa on jokin yllättävä tai yhteensopimaton koristelu), country (maanläheistä eleganssia), monista lähteistä ammentava, tosi luova pipari (tärkeää inspiraatio ja yllätys) ja lopuksi se perinteinen pipari tai pikkuleipä, johon käytetään traditionaalista koristelua (harmoninen ja viimeistelty vaikutelma). Ihan helpolla en siis näistäkään juhlista siis pääse.

fullsizerender-105

Mutta amerikkalainen ei jätä pikkujoulutraditioita tähän. Samassa ruma jouluvillapaita-juhlassa vaihdettiin myös nimettömiä joululahjoja. Leikin nimi on White Elephant Gift (mistä ihmeestä nimi oikein tulee?) Sen idea on yksinkertainen: lahjat pannaan pöydälle. Se, joka on saanut arvonnassa numeron yksi, saa valita ensimmäisenä lahjan. (Se olin minä, ja valitsin tietysti sen isoimman paketin). Paketissa oli Marimekon tarjotin, joka oli illan aikana hyvin haluttu. Leikin pointti on se, että lahjan saa varastaa kolme kertaa. Kolmannen kerran jälkeen lahja on turvassa omistajallaan. Samaa lahjaa ei saa kuitenkaan varastaa samalta henkilöltä kuin kerran. Lahjoja tulee ihastella ja miettiä hetken, ennen kuin päättää, minkä lahjan haluaa tai voi varastaa seuraavaksi.

Mutta oli meillä aikaa viinillekin. Ja hyvälle ruoalle.

 

fullsizerender-106

 

 

 

 

 

Elämää Amerikassa

Kiitospäivä on täällä – kaikki juhlapöytään

Amerikkalaiset heräävät torstaiaamuna vuoden suurimpaan perhejuhlaan. Tänään keskiviikkona on viikon viimeinen työpäivä. Kolmessa päivässä pitää saada aikaan ihmeitä: kirjoittaa 10 000 merkin artikkeli aikakauslehteen, käydä Zumbassa, kirjoittaa blogi, hoitaa koiraa, peruuttaa sanomalehden jakelu, soittaa anopille, leipoa karpalopiirakka (missä se muinoin Pirkka-lehdestä LEIKATTU puolukkarahkapiirakan ohje oikein on?), käydä…

24.11.2016
Elämää Amerikassa

Eine Kukkosen Hollywood – ensimmäinen suomalaisminiä elokuvakaupungissa

Sitä Hollywoodia ei enää ole, paikkaa, jossa filmitähtien puolisot lounastavat kuvaustauon aikana Fox-elokuvastudiolla henkilökunnan cafeteriassa samassa pöydässä Ingrid Bergmanin ja Alfred Hitchcockin kanssa. Eikä sitä Los Angelesia, joka näyttää ja tuoksuu maaseudulta appelsiini- ja sitruunaviljelmineen ja niiden välissä mutkittelevine pölyisine maanteineen joilla auto on vielä harvinainen näky. Sitä unelmakaupunkia, jonne lentokoneet eivät vielä…

17.11.2016
Elämää Amerikassa

Ase on lännen tapa – mutta tottuuko siihen ikinä?

On tavallinen lauantai. Olemme ajaneet Scottsdalesta noin puolitoista tuntia kohti  pohjoista vuoristoseutua ja ihailleet maisemia. Maantie numero 87 kiemurtelee vuorten solissa ja laaksoissa. Välillä näemme pikkukaupunkeja hevosaitauksineen ja Walmarteineen. Maisemaa katsellessa kokee olevansa Amerikan sydänmailla, preerian perillä, jossa cowboyt paimentavat karjalaumaa. Entä villihevoset? Ne tuntuvat olevan tänään muualla. Ne…

7.11.2016