Yhteishyvä
Monthly Archives

joulukuu 2015

Elämää Amerikassa

Vanha vuosi meni jo – mitäs nyt?

31.12.2015

 

 

Uudenvuoden aattojuhla ei ole minun juttuni. Yleensä olen flunssassa, niin kuin tänäänkin vuoden viimeisenä päivänä.  Aamulla herättyäni kömmin keittiönkaapille, josta piti löytyä apua kolotukseen. Löytyihän sitä, ja vähän muutakin. Kaapin ovessa oli teipattuna kahden vuoden takainen lista uudenvuoden lupauksista, jotka teimme sulassa sovussa miehen kanssa uudenvuodenpäivänä 2013.

Otan listan irti ovesta huvittuneena. Annostelen flunssalääkkeen. Huomaan, että paperissa on jopa  molempien allekirjoitus.

Pitäisimme siis lupaukset, kiljuivat allekirjoitukset.

Haa! Katsotaanpa. Makuuhuoneen lattiaremontti on vieläkin tekemättä, Detroitissa vieläkin käymättä. Minä olin luvannut, että liitymme johonkin viininmaistajaisseuraan (turhanpäiväistä hömpötystä, olin varmaan keksinyt tämän hätäpäissäni). Kumpikaan ei luvannut laihduttaa, kuntoilla ahkerammin, olla juomatta alkoholia, säästää enemmän rahaa tai tehdä vielä enemmän töitä.

Kummallinen lista, ajattelen nyt. Vuoden vaihtuminen ei todellakaan ole minun juttuni, kun en edes tunnista itseäni tästä listasta.

Miksi näitä lupauksia oikein tehdään? Selaan nettiä. Tiede-lehden mukaan tapa juontuu  4000 vuoden takaa Babyloniasta. Selviää, että muinaiset babylonialaiset lupautuivat uutena vuotena palauttamaan lainatut työkalut takaisin omistajilleen. Lehden mukaan antiikin ajan Roomassa tehtiin lupauksia kaksikasvoiselle Janus-jumalalle, joka näki sekä menneeseen että tulevaan.

Niin moni traditio palautuu kreikkalais-roomalaisiin jumaliin, jotka hallitsevat edelleen tarinankerrontaa niin kirjallisuudessa ja elokuvissakin ja joihin uskomalla pieni ihminen on ponnistellut tässä ihmeellisessä maailmassa vuosituhansia (jotta hän päätyisi uutena vuotena tekemään lupauksen viininmaistajaisseuraan liittymisestä). Tai ehkä me tarvitsemme lupauksia, jotta voisimme uskoa itseemme ja kykyihimme, joka päivä ja joka hetki.

Jopa meni filosofiseksi.

Joka tapauksessa, on ollut ilo kirjoittaa näitä blogeja Amerikan ihmemaasta ja on vielä suurempi ilo jatkaa niiden kirjoittamista ensi vuonna. Jos joku aihemaailma kiinnostaa teitä ja on jäänyt käsittelemättä, niin heittäkää viestillä!

P.S Monet tutut, jotka asuvat lännessä, juhlivat vuodenvaihtumista New Yorkin Times Squaren kellon mukaan. Niin minäkin. Eli, kun kello on täällä tänään yhdeksän illalla, on se kaksitoista New Yorkissa ja vuosi vaihtunut. Tämä tarkoittaa sitä, että voin mennä hyvällä omalla tunnolla nukkumaan jo yhdeksän aikaan.

 

 

 

IMG_1425 (2)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämää Amerikassa

Joulun tunnelma – mistä se oikein tulee?

Joulutunnelman luomiseen ei tarvita paljoa. Sitä voi jopa kantaa mukanaan maasta toiseen, jos on joskus saanut kokea joulun ajan taianomaisen ja merkityksiä täynnä olevan tunnelman. Ensimmäinen kotoa poissa vietetty joulu Pohjois-Lontoossa –  en muista siitä juuri mitään. Työskentelin au-pairina juutalaisessa perheessä, jossa joulua ei tietenkään juhlittu. Muistan kun…

23.12.2015
Elämää Amerikassa

Kuusi on tuotu tupaan – on aika antaa tippiä

”Ai, katsos, postinjakaja jätti meille joulukortin”, sanoin miehelleni tullessani sisälle posti kainalossa. Pitelin kädessä lumimaisemaa kuvavaa joulukorttia ja uskoin silmänräpäyksen ajan, että meillä tosiaan on näin mukava postinkantaja. En tunne häntä nimeltä, en tietenkään, mutta nostan usein käden tervehdykseen, kun hän kaartaa ovettomalla postinjakelu-autolla…

16.12.2015
Elämää Amerikassa

Oi maamme Suomi – kaukaa näkee lähelle

Nämä olivat jo 17. itsenäisyyspäiväjuhlat Amerikassa. Kutsun niitä Linnan juhliksi, koska useina vuosina olen juhlinut Suomen itsenäisyyttä joko pääkonsulin residensissä Los Angelesissa tai  Phoenixin alueella toimivan amerikansuomalaisjärjestö Finns & Friendsien järjestämissä juhlissa. Niissä kätellään vieraat lämpimästi, on virallisia puheita ja samppanjalasin nostoa Suomelle, ja ennen kaikkea…

8.12.2015
Elämää Amerikassa

Starbucksin imu – mikä ihme teki tavallisesta kahvista maailmanlaajuisen ilmiön

Neljätoistavuotias tyttäreni Katrina kuuluu sukupolveen, jolle Starbucks on kahvin synonyymi vähän samalla tavoin kuin minä kuulun siihen sukupolveen, jolle sana Kekkonen oli presidentin synonyymi. Koulupäivän jälkeen hän haluaa ”starbucksin”, automatkalla anoppilaan hän haluaa pysähtyä ”starbucksissa”. Hän innostuu, kun hän saa Starbucksilta älypuhelimeen ennakko ilmoituksen,…

1.12.2015