Yhteishyvä
Monthly Archives

lokakuu 2015

Elämää Amerikassa

Voi pyhä kuolema! Meksikolainen vainajien päivä on muuttunut iloiseksi riehaksi

28.10.2015
Kynttilä ja pan de muerto eli kuoleman leipä juhlistaa vainajien kunniaksi tehtyä pienoisalttaria.

Kynttilä ja pan de muerto eli kuoleman leipä juhlistaa poisnukkuneiden kunniaksi tehtyä pienoisalttaria.

Osuimme viikonloppuna sattumalta  meksikolaisille Dia de Muertos-markkinoille Mesan kaupunginosassa. Silmien edessä avautui värikäs karnevaali. Myyntipöydät notkuvat syötävää: on sokerisia pääkalloja, banaanin- tai maissinlehtiin käärittyjä tamaleja ja pan de muertoa eli kuoleman leipää, joka näyttää ihan suomalaiselta pullalta. Olen iskeä pääni kojuissa roikkuviin tanssiviin luurankoihin tai törmätä kadulla morsiuspariksi naamioituihin vainajiin. Voi näitä manalantakaisia hahmoja, ajattelen.  Ovat tulleet keskellemme juhlimaan, eivätkä ne näytä edes surullisilta.

Markkinoiden keskiössä on taidemuseon portaille rakennettu kuolleiden alttari eli ofrenda. Tälle alttarille ihmiset ovat asetelleet vainajien valokuvia oranssien samettikukka-kranssien keskelle. Nuori hääpari kiipeää portaille ja kuvauttaa itsensä vainajamuisteloiden keskellä. Mitäs tässä, juhlijat tuntuvat sanovan, toisten elämä on päättynyt ja toisten vasta alkamassa. Kokemukset voidaan jakaa rinta rinnan.

Arizonaan meksikolaisten siirtolaisten mukana rantautunut Dia de Muertos on kahdesta kolmeen  päivään kestävä, atsteekkien ajoilta periytyvä pakanallinen vainajien uhrijuhla, johon aikojen kuluessa on sekoittunut  perinteitä katolilaisesta pyhäinpäivästä. Siksi se osuu nykyisin Halloweenin ja pyhäinpäivän kanssa samaan ajanjaksoon.

Kuolema on karnevalisoitu keskelle arkipäivää muutaman päivän ajaksi. Minne tahansa pääni käännänkin, esillä roikkuu koriste-esineitä muistuttamassa kuoleman vääjäämättömyydestä. Ei näytä olevan väliä sillä, onko ihminen luterilainen, katolilainen vai ei-uskovainen; meitä yhdistää satojen, tuhansien vuosien takainen vietti muistella ja juhlistaa vainajia erilaisin seremonioin.

Tänään sattui olemaan se päivä kuukaudesta, että meksikolaiset siivoojani Josefina ja Alma, aika vakavat sisarukset, olivat taloa siivoamassa.

Tätä kirjoittessa kuulin, kun he imuroivat makuuhuoneessa ja kolistelivat jotain keittiössä. Heillä tuntuu aina olevan loputtomasti puhuttavaa. Tasainen puheensorina kuuluu talon eri puolilta. Olin ostanut kuoleman markkinoilta sen pullapitkon näköisen leivän ja menin kysymään Josefinalta ja Almalta, että leipovatko he itse tätä leipää ja että mikä sen nimi on?

Nuorempi sisko Alma pudisti päätään. Hän oli hetken hiljaa. ”Minä en usko, että kuoleviin voi saada yhteyden.” Sisarukset kertovat kuitenkin, että heidän ystävänsä leipovat sokerisia pääkalloja, jotka viedään haudoille tai pannaan kotona vainajille pyhitetyille kotialttareille.

”Ja niihin kirjoitetaan humoristisia viestejä vainajille, jotka saapuvat lukemaan niitä.”

He naurahtavat vähän. Heille riittää, kun he muistavat kuolleita perheenjäseniään viemällä kynttilöitä haudalle.

”Tapa on muuttunut iloisemmaksi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Nyt se on party. Se on enemmän turisteille?” Alma sanoo kääntyen isosiskoonsa päin, kuin varmistaakseen, että hän on oikeassa.

Isosisko Josefina nyökkää.

Olen vähän pettynyt, kun Josefina ja Alma eivät leivokaan kuoleman leipää eivätkä usko vainajien vierailevan keskuudessamme tällä viikolla. Mutta sitten päätän, että koska minulla on vielä sitä pan de muertoa jäljellä, taidan lauantaina eli suomalaisena pyhäinpäivänä juoda pullakahvit ja sytyttää pöytäkynttilät isäni ja äitini muistolle.

 

 

Elämää Amerikassa

Mitä Halloween yönä oikein tapahtui?

Paperihaamut heiluvat puussa ikkunani takana. Onhan lokakuu, ja jopa Arizonassa on syksyn tuntua ilmassa. On sateen tuoksua aamuisin, ja pimeys jämähtää jo kello kuuden aikaan keittiönikkunan takana. Vuodenajan muutos inspiroi minut viisi vuotta sitten askartelemaan mieheni lapsuudesta tuttuja Halloween aaveita, siis minut, joka en…

21.10.2015
Elämää Amerikassa

Tervetuloa uuteen, itsenäiseen elämään!

Vanhin tyttäremme Sara Sofia, 18, muutti tänä syksynä pois kotoa opiskelemaan, itsenäistymään, valmistautumaan elämään. Niin suuria sanoja! Mutta niiden taakse kätkeytyy lopulta tavallisia, arkisia pieniä tekoja ja valintoja, joiden toivon olevan oikeita voidakseni auttaa Sara Sofian ensimmäisissä itsenäisissä askelissa maailmalla. Otetaan esimerkki: Arizona State…

14.10.2015
Blogista

Amerikan ihmemaa

Olen Kirsi-Marja, toimittaja, kirjoittaja ja kahden tyttären äiti, sekä amerikkalaisen toimittajamiehen  Stevenin aviopuoliso. Olen asunut uudessa kotimaassani pian seitsemäntoista vuotta. Pienen maan kansalaisena tarkastelen kirjoituksissani amerikkalaista arkipäivää ympärilläni, sen ihmisiä, tapahtumia ja ilmiötä ihaillen ja samalla tarveesti epäillen.  Olen haastatellut  ihmisiä laidasta laitaan  Angelina…

14.10.2015