Yhteishyvä
    Elämää Amerikassa

    Lapset kasvaa – mutta haamut pysyy

    13.10.2017

    Menen autotalliin, kurotan hyllyltä  kaksi varastolaatikkoa  ja kannan ne etupihalle. Aurinko porottaa. Käännän sille selkäni, asetan laatikot vierekkäin maahan ja alan innokkaana penkoa niitä.

    ”Kylläpä minua lapsettaa”, ajattelen ripustaessani halloween haamuja etupihan puuhun.  Innostun vielä enemmän, kun huomaan, että puun yläoksassa on edelleen sama kuhmurainen kohta, johon lakanahaamun voi ripustaa. Kokemuksesta tiedän, että tältä oksalta edes voimakas tuuli ei saa haamua irtoamaan ja tippumaan maahan.

    No, nyt se tuli. Kuin tilauksesta. Heikko tuuli, joka heiluttelee haamujen lakanahelmoja hellästi ja saa ne eloon.

    Astun kadulle ja ihailen aikaansaannostani.

    Enhän koristele etupihan puita vain itseni tähden, vaan koko naapuruston iloksi.

    Menen takaisin autotalliin, sillä jotakin puuttuu. Valaistu kurpitsa. Eteisen puutuolilla vieraita tervehtivä  kurpitsa ilmestyy omalle paikalleen joka vuosi. Oranssi valo tulee olemaan päällä koko kuukauden. Sekin löytyi! Kannan sen eteiseen ja tuikkaan töpselin seinään.

    Kohta on pakolliset siirtymäriitit hoidettu, ajattelen, sillä almanakan mukaan olemme humahtaneet loppusyksyn syliin, vaikkei se ilmastossa näy kuin päivien lyhenemisenä.

    Halloween koristeet houkuttelevat minut viettämään halloweenia. Olen oppinut tavat pikku hiljaa lähes kahdenkymmenen Amerikassa asutun vuoden aikana. Halloweeninvietto oli kiivaimmillaan, kun tytöt olivat pieniä. Naapurustossa kokoonnuttiin vuoro vuosina jonkun kotiin halloween juhlaan ennen kuin varsinainen kiertely ovelta ovelle alkoi. Illan pimetessä naapurustossa juoksenteli taskulamppujen kanssa lauma pikkunoitia, prinsessoja, supermiehiä, poliiseja, banaaneja ja hiiriä. Ne ilmaantuivat ovelle silmät innosta tuikkien ja kahmaisivat kourallisen karkkeja isosta kulhosta. Kiivaimpina aikoina ovikello soi reippaasti kolmekymmentä kertaa illan aikana. Haaveilin salaa, että voisin istua sohvalla yksikseni viinilasi käden ulottuvilla ja katsoa ensimmäistä, vuonna 1978 valmistunutta  Halloween-elokuvaa, jossa Jamie Lee Curtis näyttelee pääosaa boogeymanin jahtaamana uhrina. Yleensä nukahdin sohvalle, kun lasten hulina oli viimein vaiennut ja elokuva jäi näkemättä.

    Minulla on tänä halloweenina kaksi vaihtoehtoa: kutsua uudet naapurit ja vähän vanhatkin kylään, kokata pientä purtavaa ja juoda muutama lasillinen viiniä. Toinen vaihtoehto on katsoa miehen kanssa Halloween-elokuva, juoda  lasi viiniä ja käydä kohtalaisen ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä on kuitenkin työpäivä.

  • Elämää Amerikassa

    Suomi marssii maailmalla

    Phoenixin Country Clubille on kokoontunut arvovaltainen vierasjoukko. Satapäisen yleisön joukossa on Arizonan senaattori Jon Kyl, Intelin pitkäaikainen toimitusjohtaja Graig Barrett, Yhdysvaltain entinen Suomen suurlähettiläs Barbara Barrett ja Suomen paikallinen kunniakonsuli Gary Waissi. Juhlahuoneessa on sähköistynyt tunnelma. Portaiden alapäässä…

    29.9.2017
  • Elämää Amerikassa

    Leivän varassa

    Leipä tulee otettua itsestäänselvyytenä. Oli se sitten pyöreä, hapan, reikäinen, litteä, pitkulainen, rukiista, vehnästä tai ohrasta pyöräytetty. Kuulin hiljattain radio-ohjelman Bake in Space-saksalaisyrityksestä, joka on kehittämässä miehistön mukana avaruuteen lentävää leipäuunia. Miksi ihmeessä, ihmettelin. Ohjelman mukaan…

    22.9.2017
  • Elämää Amerikassa

    Onneksi meillä on Spede!

      Olen onnekas. Siis todella onnekas. Saan elää joka päivä jalka kahden maan oven välissä.  Puhun tyttärilleni suomea päivittäin. Kirjoitan omalla äidinkielellä. Ja mikä parasta, teen päivätyöni suomeksi. Maapallo ja Suomi on kutistunut yhden napsautuksen päähän.  Skype…

    14.9.2017
  • Elämää Amerikassa

    Floridan Suomi-talossa lauletaan karaokea myrskynsilmässä

    Kun muu Amerikka varautuu Irma-myrskyyn, Floridan suomalaiset valmistautuvat lauantai-illan karaoke-iltamiin Lantanan Suomi Talossa. ”Nyt Suomi Talon puheenjohtajana olen enemmän huolestunut Suomi Talosta kuin kodistamme”, kertoo Sirpa Aho, joka on asunut  Amerikassa yhteensä 25 vuotta, joista…

    9.9.2017
  • Elämää Amerikassa

    Kahdesta pahasta valitsen sittenkin kuumuuden

    ”Otan ennemmin Arizonan kuumuuden kuin tornadot, hirmumyrskyt, hurrikaanit ja tulvat”, sanoin miehelle viime viikolla, kun televisioruutu alkoi täyttyä hirmumyrsky Harvey-varoituksista. Eikä mennyt kuin päivä, kun tilalle tulvi uutiskuvia joeiksi ja järviksi muuttuneista teistä ja parkkipaikoista, kodeista, joista ei näkynyt…

    31.8.2017
  • Elämää Amerikassa

    Koti-ikävän Suomi-turnee

    On aika tallentaa kesämuistot. Kohtahan se on ohi, kesä, ja jäljelle jää vain haikeat muistot. Kesä on synonyymi Suomelle, mutta tänä kesänä emme päässeet kotimaahani. Siitä seurasi vieroitusoireita. Niitä lääkitsemään tarvitsin sijaistoimintoja, jotka korvaisivat Suomen. Ja parantaisivat ikävän. Taisin sittenkin…

    18.8.2017
  • Elämää Amerikassa

    Yhden naisen roadtrippi

    Se lupaa vapautta.  Sitähän hän lähtee hakemaan. Nainen tietää, että Amerikan lännessä on tilaa ja avaruutta, sillä hän asuu jo täällä. Hän tietää myös, että täällä näkee kauas ja että suomalaisena hän pitää siitä. Siksipä nainen…

    11.8.2017
  • Elämää Amerikassa

    Ikävä naapuri

    Hän asuu kadun toisella puolella. Lähes joka aamu, kun noudan sanomalehden talomme edestä, näen aidan takaa vilauksen hänestä. Kuuluu yksitoikkoinen veden suhina hiljaisessa aamussa, kun hän kastelee vesiletkulla  takapihaansa. Joskus kuulen hänen komentelevan äkäisenä kahta koiraansa.…

    3.8.2017
  • Elämää Amerikassa

    Luonto ottaa omansa

    Tänään Raya-Garcian perheessä on hyvin surullinen päivä. Haudan lepoon saatetaan perheen 26-vuotias äiti, 29-vuotias isä sekä perheen kaksi-, kolme- ja seitsemänvuotiaat lapset sekä äidinäiti, 57-vuotias anoppi. Samassa tilaisuudessa siunataan perheen äidin 26-vuotias sisko sekä tämän kaksivuotias lapsi…

    26.7.2017